keskiviikko 23. syyskuuta 2020

All About The Theater Fuzz, Lost In Translation


The theatrical version of Pedro Almodovar’s film “All About My Mother” performed by the Finnish National Theater has raised a hot debate on its casting.


The basic problem is that the tradition of female characters played by male actors has a heavy burden of contempt and ridicule because they present, on the one hand, the ridiculousness of a woman and, on the other, the repeated idea that a man playing a woman is a ridiculous matter in itself. So if a man plays a transgender woman role, this background hurts real transgender women who feel that this would perpetuate their image as men disguised as women and at the same time also ridiculed according to the old tradition. The fact that the character Agrado is quite fast-paced in her twists and turns does not make it any easier. There was also criticism that a transgender woman role should have been played by a trans woman because they otherwise have a limited number of job opportunities.


On the other hand, performance choices have been defended in the debate in the name of artistic freedom and the fact that theater has a long tradition of men playing female roles and women playing male roles. Another view has also been raised among actor circles that an actor must be able to present any character regardless of who he or she is.


Another key problem that is the starting point for the mess is the definitions of a trans feminine persons in Spain, which do not always go hand in hand with Finnish thinking. In addition to how people define their own identity, the way they are perceived there does not necessarily go hand in hand. The director and the actor still make their own interpretations of this. The Finnish viewer's interpretation of what is seen is another separate level, which varies according to what he or she knows about the matter in general and the performance in particular..


In Spain of nineteen nineties trans women, like Finland, were not in a care process supported by society, so they had to pay for it themselves. Funding was quite often done through prostitution. In it, on the other hand, because of the clientele, the market power is an irreparable genitals, and if that financing process does not proceed as expected, it may remain at this stage for a long time. Nor do the needs required in the market attract the use of hormones that would be easy to use per se. Almodovar’s film Agrado is probably a transgender woman who is in just that situation. On the other hand, transvestites and drag queens also offered their services in the same market, to whom the permanent body modification is not necessarily even the goal.


The original film was made in the 1990s, when the world was very different than it is today. In its production, the National Theater uses the English version of Samuel Adamson, presented in 2007, in which Agrado is written as a transvestite. The National Theater also depicts the character as a transvestite accordingly. However, some pre-published National Theater brochures have spoken of Agrado as a transgender woman. The statement of the director of the theater, which also talked about a transgender woman, did not clarify the matter at all. In an article in Helsingin Sanomat, Janne Reinikainen, who was momentarily excluded from the role of Agrado, tried to correct the misunderstanding. The matter went in an even more awkward direction here, when Reinikainen did not master the concepts he used in his well-meaning text and caused more resentment. This contradiction between communication and the image of those who saw the film has been the root of the uproar this time.


At the heart of all this is a chain of misunderstandings resembling a broken phone. Samuel Adamson seems to have translated the Spanish word travesti directly into the word transvestite. To some extent, however, the word travesti, which is also used as a barking word, has a much broader meaning than the transvestite/crossdresser used in Finland, and in practice it can mean a wide range from transvestites to trans women as the words are understood in Finland. In the text, Agrado’s character is about the same as in Almodovar’s film. In 2007, such confusion of concepts could go unnoticed, but today the value and message problems it produces have become heavily at the center of the debate.

 At the end of the blog is a table where I try to compare Agrado to traditional transvestites and trans women.


This situation, on the other hand, was further complicated by the fact that the text rights owner emphasized that the role was written as a transvestite and is therefore also a male role. In the 2007 production, this was also the case. So for the National Theater the room for modifications was small and full of built-in contradiction.


I  had an opportunity to tell the production team for gender diversity spectrum with other representatives of Seta organization. At the time, we said that in Spain, the concepts are not the same as ours and how there are people there for whom we have no concept in Finnish language. We also told you that the transgender role played by the man will surely arouse a great halo. We were told that the character in this version is a transvestite, which sounded somewhat strange, but certainly met the criteria of political correctness. We did not see the text itself at that time. We were further told that they had tried to get the transgender person into the role without success. There are a small number of actors with trans backgrounds in Finland, but it is not easy to find +/- 40 years old transgender actors who would master such a demanding and cohesive role.


The heated debate we predicted, described above, had already begun well before the premiere. This media circus created terrible pressure to the production group of the National Theater: How to preserve a long-prepared production and, on the other hand, do it politically correctly. The solution was to modify Agrado’s character towards a clear transvestite/crossdresser, for example, by replacing his surgical implants with external breastsforms.


In his distress, the working group asked me and a few other trans people to evaluate the whole for a preliminary presentation. When I saw and heard it, I was somewhat shocked: The character had, of course, been externally modified into a transvestite, but many key passages in the text still referred to a manifestation of travesti identity that did not correspond to our crossdressers. Thus, a broken telephone had further distorted the situation.


Janne Reinikainen does create an interesting character that opens up new perspectives on the dimensions of masculinity. Reinikainen's Agrado also does not reinforce stereotypes that a man when imitating a woman has somehow an element begging for ridicule. The central adult roles in the work are all somehow amusing and also have some dark sides. Agrado character is amusing, but does it primarily on her own. Instead of being ridiculous, he is portrayed as powerful and transformative - Almodovar’s trans characters have this function more generally. The big problem, however, is that twisting Agrado into a familiar crossdresser essentially eats up the artistic-dramaturgical impact of the work.


From the performance as a whole, it can be said that its core message, the praise of communion and friendship, remained a bit sloppy. It could be due to the horrible pressure from the public that affected the actors ’performance. On the other hand, the English implementation of 2007 has also received similar criticism.


If we summed up the debate so far, there are a few points:


- Most of the criticism comes from the image that its performers have of the film or the first brochures of the National Theater, not of the performance itself.


- The demand that a cis man could not act as a transfeminine role is partly well-founded, but somewhat straightforward as a categorical and may neglect the context of implementation.


- The confusion of the National Theater was understandable: the director apparently interpreted Agrado’s text in a multidimensional way as a transfeminine character, and the actor understood the transvestite as we usually understand it. However, such confusion should have been understood to be clarified with a help from the experts and ethical and artistic decisions made logically on that basis. If the character had been created to be a transgender, a cis-woman would have been a natural option in the absence of a trans actress. If, on the other hand, the character had been constructed as a transvestite/crossdresser understood in Finland, the text would still have had to be significantly modified, in which case certain key dramatic culminations of it would have had to be removed or replaced by others.


- Despite the interludes, the final outcome of the production was ethically sustainable, but dramaturgically very problematic.


The text was written a week after the preview I saw, and I don’t know if the presentation has been heavily modified yet from what I saw.




Typical features of transvestite and transwoman in relation to the Agrado character in the film and Adamson's theatrical version


A typical transvestite/ crossdresser


A typical trans woman

Internal body modification with hormones

Very rare

Apparently not


Internal body modification with silicon

Very rare

Apparently yes 

When necessary

Internal body modification surgically

Very rare

Apparently yes


Genital modification surgically

Very rare



External body modification


Apparently not

Only if nothing else is available

Masculine virility



Usually not

Regards herself being a woman

Possible but rare

Apparently not


Wants to be a woman



Nope, because she is a woman

Lives as a woman 24/7

Possible  but rare


Typical whenever possible


tiistai 22. syyskuuta 2020

Teatterikohusta ja rikkinäisestä puhelimesta

Kansallisteatterin esittämästä teatterisovituksesta Pedro Almodovarin elokuvasta ”Kaikki äidistäni” on noussut kohu, joka liittyy sen roolitukseen.

Perusongelma on, että miehen esittämien naishahmojen perinteellä on raskas vähättelyn ja pilkan painolasti, koska niillä on esitetty toisaalta naisen naurettavuutta ja toisaalta toistettu ajatusta, että mies esittämässä naista on sinänsä naurunalainen asia. Jos mies siis esittää transsukupuolista naista, tämä tausta satuttaa oikeita transnaisia, jotka kokevat, että tämä ylläpitäisi heistä kuvaa miehinä naisiksi naamioituina ja samalla myös vanhan tradition mukaisesti naurunalaisiksi. Asiaa ei helpota se, että roolihahmo Agrado on aika vauhdikas käänteissään. Kritiikissä oli mukana myös se, että osaan olisi pitänyt kiinnittää transnainen, koska heillä on muutenkin rajallinen määrä työtilaisuuksia. 

Toisaalta esityksen valintoja on puolustettu keskustelussa taiteen vapauden nimissä ja sillä, että teatterissa on pitkä traditio sille, että miehet esittävät naisia ja naiset miehiä. Näyttelijäpiireistä on nostettu esiin näkemys, että näyttelijän on osattava esittää mitä tahansa hahmoa riippumatta siitä, mitä hän itse on.

Toinen keskeinen ja sotkun alkusysäyksenä oleva ongelma on transihmisten määritelmät Espanjassa, jotka eivät mene aina yksiin suomalaisen ajattelutavan kanssa. Sen lisäksi, miten ihmiset itse identiteettinsä määrittävät, myös se, miten heidät siellä hahmotetaan, ei mene sen kanssa välttämättä yksiin  Miten heitä kuvataan ja sen perusteella hankilöhahmo rakennetaan, siitä on tässä tapauksessa Almodovarin ja kahden kääntäjän tulkinnat. Oman tulkintansa tästä tekevät vielä ohjaaja ja näyttelijä. Suomalaisen katsojan tulkinta näkemästään on vielä yksi erillinen taso, joka vaihtelee sen mukaan, mitä hän tietää asiasta yleensä ja esityksestä erityisesti.

Espanjan transnaiset eivät ole Suomen tapaan yhteiskunnan turvaamassa hoitoprosessissa, vaan he joutuvat sen kustantamaan itse. Rahoitus tapahtuu aika usein prostituution kautta. Siinä taas asiakaskunnan takia markkinavaltti on korjaamaton alapää, ja jos se rahoitusprosessi ei etene odotetusti, se voi jäädä pitkäksi aikaa tähän vaiheeseen. Myöskään markkinoilla vaadittavat avut eivät houkuttele hormonien käyttöön, joita sinänsä olisi helposti käytössä. Almodovarin elokuvan Agrado lienee transnainen, joka on juuri tuossa tilanteessa. Toisaalta samoilla markkinoilla palveluitaan tarjoavat myös transvestiitit ja drag queenit, joilla kehon lääketieteen avulla tapahtuva korjaus ei ole välttämättä ole edes tavoitteena.

Alkuperäinen elokuva on tehty 1990-luvulla, jolloin maailma oli kovin erilainen kuin nykyään. Kansallisteatteri käyttää produktiossaan Samuel Adamsonin laatimaa, vuonna 2007 esitettyä englanninkielistä versiota, jossa Agrado on kirjoitettu transvestiitiksi. Kansallisteatteri kuvaa myös tämän mukaisesti hahmoa transvestiitiksi. Kuitenkin joissakin ennakkoon julkaistuissa Kansallisteatterin esiteteksteissä on puhuttu Agradosta transnaisena. Asiaa ei yhtään selventänyt teatterinjohtajan lausunto, jossa myös puhuttiin transnaisesta. Helsingin Sanomien artikkelissa Agradon roolista hetkeksi syrjäytetty Janne Reinikainen kyllä yritti oikeaa tilaa kuvata. Asia meni tässä kohden vielä hankalampaan suuntaan, kun Reinikainen ei hyvää tarkoittavassa tekstissään hallinnut käyttämiään käsitteitä ja aiheutti lisää mielipahaa. Tähän viestinnän ristiriitaan ja elokuvan nähneiden mielikuvaan perustuu tällä kertaa produktiosta noussut kohu.

Tässä kaikessa on taustalla vaikeuttaa rikkinäistä puhelinta muistuttava väärinymmärrysten ketju. Samuel Adamson näyttää kääntäneen Espanjan travesti-sanan suoraan transvestite-muotoon. Jossain määrin haukkumasananakin käytetty travesti-sana on kuitenkin paljon laajempi merkitykseltään kuin Suomessa käytetty transvestiitti, ja sillä voidaan tarkoittaa käytännössä laajaa kirjoa meikäläisittän ajatellusta transvestiitista meikäläisittäin ajateltuun transnaiseen. Tekstissä Agradon hahmo on likimain sama kuin Almodovarin elokuvassa. Vuonna 2007 tällainen summittaisuus saattoi mennä aiheuttamatta sen kummempaa kohua, mutta nykyään sen tuottamat arvo- ja viestiongelmat ovat tulleet voimakkaasti keskustelun keskiöön. Blogin lopussa on taulukko, jossa yritän vertailla Agradoa perinteisiin transvestiitteihin ja transnaisiin.

Tätä kuviota taas monimutkaisti vielä se, että tekstin oikeuksien omistaja painotti, että rooli on kirjoitettu transvestiitiksi ja se on sen takia myös miesrooli. Vuonna 2007 tehdyssä produktiossa tämä oli myös asianlaita. Kansallisteatterin liikkumavara oli näin vähäinen ja täynnä sisään rakennettua ristiriitaa.

Olin itse tilaisuudessa kertoa tuotantotiimille sukupuolen moninaisuuden kirjosta Setan muiden toimijoiden kanssa. Tuolloin kerroimme, että Espanjassa käsitteet eivät ole yhteneväisiä omiemme kanssa ja siitä, miten siellä on ihmisiä, joille meillä ei ole käsitettä. Kerroimme myös siitä, että miehen esittämä transnainen tulee varmasti herättämään suuren haloon. Meille kerrottiin, että hahmo on tässä versiossa transvestiitti, mikä kuulosti jossain määrin oudolta, mutta toki täytti poliittisen korrektiuden kriteerit. Itse tekstiä emme tuolloin saaneet nähtäväksemme. Edelleen meille kerrottiin, että he olivat yrittäneet saada rooliin transnaista siinä onnistumatta. Suomessa on kyllä pieni määrä transtaustaisia näyttelijöitä, mutta +/-40 v transnaisnäyttelijöitä, jotka hallitsisivat näin vaativan ja esitystä koossa pitävän roolin, ei ole helppoa löytää.

Ennustamamme, yllä kuvattu kiivas keskustelu oli alkanut jo hyvän aikaa ennen ensi-iltaa. Tämä hulabaloo sai Kansallisteatterin työryhmän kauhean paineen alle: Miten säilyttää pitkään valmisteltu produktio ja toisaalta tehdä se poliittisesti korrektisti. Ratkaisu oli muokata Agradosta selkeästi transvestiitti esimerkiksi niin, että hänen kirurgiset implanttinsa vaihdettiin ulkoisiin irtorintoihin.

Hädissään työryhmä pyysi minua ja muutamaa muuta transihmistä arvioimaan kokonaisuutta ennakkoesitykseen. Kun sen näin ja kuulin, olin jossain määrin järkyttynyt: Hahmoa oli toki ulkoisesti muokattu transvestiitiksi, mutta tekstin monet keskeiset kohdat viittasivat edelleen travesti-identiteetin sellaiseen ilmentymään, joka ei vastaa meikäläistä transvestiittia. Näin rikkinäinen puhelin oli vääristänyt tilannetta edelleen.

Janne Reinikainen tekee kyllä mielenkiintoisen tutkielman, joka avaa uusia näkökulmia maskuliinisuuden ulottuvuuksiin. Reinikaisen Agrado ei myöskään vahvista stereotypioita siitä, että mies naista esittäessään olisi jotenkin naurettavuutta kerjäävä elementti. Teoksen keskeiset aikuisroolit ovat kaikki jotenkin huvittavia ja osin myös raadollisia. Agrado on huvittava etupäässä omaehtoisesti. Naurettavuuden sijasta hänet päinvastoin esitetään voimakkaana ja muutosta synnyttävänä - Almodovarin transhahmoilla on juuri tämä funktio yleisemminkin. Suuri ongelma kuitenkin on, että Agradon vääntäminen meille tutuksi transvestiitiksi syö olennaisesti teoksen taiteellis-dramaturgista iskukykyä.

Esityksen kokonaisuudesta voi todeta, että sen ydinsanoma, yhteisyyden ja ystävyyden ylistys, jäi hieman haileaksi. Siihen saattoi olla kyllä syynä se julkisuuden kaamea paine, mikä vaikutti näyttelijöiden suoritukseen. Toisaalta myös englantilainen toteutus vuodelta 2007 on saanut samansuuntaista kritiikkiä. 

Jos vetäisi yhteen tähänastisen keskustelun, siitä nousee muutamia näkökohtia:

-         Suurin määrä kritiikistä nousee siitä mielikuvasta, joka sen esittäjillä on elokuvasta tai Kansallisteatterin ensimmäisistä esitteistä, ei siis itse esityksestä.

-         Vaatimus siitä, että cis-mies ei voisi näytellä transfeminiiniä hahmoa, on osin hyvin perusteltu, mutta kategorisena ja toteutustapaa tuntematta jossain määrin yksioikoinen.  

-         Kansallisteatterin sekaannus asiasta oli ymmärrettävä: Ohjaaja tulkitsi Agradon ilmeisesti tekstin moniulotteisesti transnaisena, ja näyttelijä käsitti transvestiitin niin, kuin se meillä tavallisesti ymmärretään. Tällainen sekaannus olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää selvityttää asiantuntijoilla ja tehdä eettiset ja taiteelliset ratkaisut loogisesti sen perusteella. Jos hahmo olisi luotu transnaiseksi, cis-nainen olisi ollut luonteva vaihtoehto transnäyttelijän puutteessa. Jos taas hahmo olisi rakennettu meikäläisittäin ymmärretyksi transvestiitiksi, tekstiä olisi pitänyt muokata vielä merkittävästi, jolloin sen tietyt keskeiset dramaattisen huipennokset olisi joutunut poistamaan tai korvaamaan toisilla.

Teatterin viestintää voidaan kutsua varomattomaksi, asiantuntemattomaksi ja asioihin heikosti paneutuneeksi, Tästä huolimatta sen saamassa rankassa kritiikissä on jäänyt vaille huomiota se, että tarkoitus on koko ajan ollut tehdä transihmisiä kunnioittava ja samalla taiteellisesti kestävä produktio, taito ja ymmärrys vain ovat olleet siihen riittämätömiä.

-         Produktion lopputulos oli välisekoiluista huolimatta eettisesti kestävä, mutta  dramaturgisesti hyvin ongelmallinen.

Teksti on kirjoitettu viikko näkemäni ennakkonäytöksen jälkeen, enkä tiedä, onko esitystä kovastikin vielä muokattu näkemästäni.


Transvestiitin ja transnaisen tyypillisiä piirteitä suhteessa elokuvan ja Adamsonin teatteriversion Agrado-hahmoon
Tyypillinen transvestiiti
Tyypillinen transnainen
Kehon sisäinen muokkaus hormoneilla
Hyvin  harvinainen
Ilmeisesti ei
Kehon sisäinen muokkaus silikonilla
Hyvin  harvinainen
Tarpeen tullen
Kehon muotojen muokkaus kirurgisesti
Hyvin  harvinainen
Ilmeisesti kyllä
Genitaalien muokkaus kirurgisesti
Hyvin  harvinainen
Kehon muokkaus ulkoisesti
Ilmeisesti ei
Vai, jos muuta ei ole tarjolla
Viriili maskuliinisesti
Yleensä ei
Kokee olevansa nainen
Mahdollinen, mutta harvinainen
Ilmeisesti ei
Haluaa olla nainen
Ei, koska kokee olevansa nainen
Elää 24/7 naisena
Mahdollista, mutta harvinaista
Tyypillistä, jos vain mahdollista
Maskuliini ilmaisu

sunnuntai 30. elokuuta 2020

The End of Summer 2020

Summer after Midsummer has been time for gradual recovering from covid19 restrictions. Being still somewhat careful we avoided crowds and public transportation. The first and only trip abroad was top Tallinn on the less than half full ship.

Above the roofs of Tallinn at the bar of our Hotel 

During our cottage week we met relatives, including my parents and sisters. Meeting elderly people was quite risk free in the outdoor environment.

Summer pleasures...

The generations meeting

Three sisters

Northern Karelia offered some nice places and moments for us as we travelled near our cottage. One of our day trips was directed to Möhkö through Öllölä and Pörtsämö – some nicest Finnish names for places. Öllölä is a distant village which has become a suburb of the town Joensuu. The urban atmosphere is totally absent there though. Pörtsämö is an old wilderness orthodox cemetery by the lake. There one can also see kropus the “tomb houses”.

An idyll of Öllölä stream

A bear trap. The old folks say if he is persuaded to drink moonshine with honey he will start yell oddly and that's the right moment to go to kill the beast. The iron spikes will help the task.

By the Öllölä stream
At the kropu in Pörtsämö

On our we we visited Maukkula hill in Ilomantsi. We stayed our Midsummer here with our American friends 8 years ago. Now the generation has changed but we were very friendly welcomed.

Meeting super friendly animals at the kyyttö farm in Maukkula. Kyyttö is an original Eastern Finnish cow.

A view from the Maukkula hill

Möhkö is an old industry village in Ilomantsi where iron was made of ore called limonite which is lifted from the lakes. My grandgrandfather was a director of the factory in early 20th century. There is a factory museum in the building he and his family used to live. There are even full size dolls representing my ancestors.

My grandgradmother seems to play Ständchen by Schubert

My grandgrandfather has some religious text to be read.

The shower room called Ryöppy, used also by our later generations even though our family haven't lived there since the first decade of the 20th century

The main building called Pytinki

Another trip was made to Jänisjoki district. Jänisjoki is a not-so-big river from the lakes of Kiihtelysjärvi to Jänisjärvi and finally to Lake Ladoga in Russia. The size of the river is perfect for paddling which is interrupted quite frequently by the hydropower plants. Anyway the views along the river are quite picturesque. We also made a little walk to quite unknown gorge area Sitkansola.     

A view to Jänisjoki

A view from the power plant

With the younger generation
At Sitkansola with my brother in-law


As so many other people, we also made some short-term trips from our home in Espoo as well. One of our new finding was Fagervik manor and mill in Inkoo. The place has maintained its beauty of gone centuries with red wooden buildings, a small (private!) church and a romantic park around the main building – which unfortunately was also only in private use.

Another manor we haven’t visited earlier was Laukko manor near Tampere. The manor has a long history being the main place of the famous and powerful medieval Finn Klaus Kurki. The manor is connected to the folklore poem Elinan surma. Nowadays the buildings are from much later periods but the manor has been important also later. The manor has its not-so-good reputation treating the workers poorly which made them strike in 1905 – leading the owner of the manor stop the strike very brutally.

White-tailed deers were released to Laukko dinstrict resulting the even today growing population of animals, also called Laukko deers. The increasing and spreading population also dramatically increase the amount of ticks in Finnish forests.

Laukko deer  seen in Espoo
Nowadays Laukko is in use of tourism and there are numerous art exhibitions in the buildings.

At the Laukko main building

We stayed the night in Tampere and visited the museum Vapriikki in the old industry area in the center of the town.

By Tammerkoski, the rapids which engined the old industrial town Tampere

Tampere is called Finnish Manchester

My personal travel bureau seems to prefer wide views these days

From Tampere we continued our Häme tour to Kangasala, Hauho, Längelmäki and Asikkala where we had our dinner in Pulkkila Ridge which crosses the Lake Päijänne.

The medieval Längelmäki ruin church - even then they made bad quality every now an then. Because of fear of collapsing it was abandoned centuries ago. 

By the Lake Päijänne at the Pulkkila Ridge

During covid19 age even shorter trips felt relevant. One of them was a visit to Senate Square in Helsinki city which was modified to a huge food terrace instead of the parking place for tourist buses. The idea was from Major of Helsinki and it got quite a lot resistance from religious and other conservative people – in fact the square has been a place for mass happenings from the 19th century. The idea seemed to be fine and now there have been talks of going on the practice also after the covid19 crisis.

At the Senate Square

The nearest manors can easily be reached by bike. I visited Espoonkartano in the beginning of August but my interest was mostly the nature of the two tiny Mankki and Gumböle Rivers joining together near the manor.   

By the Mankki River rapids 

Biking is a good way to see and enjoy the nature – we live between the fields and forests. One of my bike trips was also directed to municipal carpet wash place. One of the fellow wash ladies told she has always left her carpets dry there – no carpets stolen so far. I was not so fearless – and no stolen carpets in my yard, either.

Washing carpets

And now the report of the beginning of the harvest time:

I was luckier than last year to pick organic strawberries – even if I was too late there at the noon.

The day happened to be our wedding anniversary as well.

The blueberry situation was also much better in the forest than last year but I ended up buying the rest of them from the person I also bought then last year.

My goose berry catch was big enough but they seemed to lack some of their normal taste.

My aronia catch was half of what it usually is. The bushes had also grown quite high so I cut them first and picked the berries from the twigs.

Mushrooms: A disaster!

We don’t’t have sunflower fields but there are such ones where people can pick them and donate some euro to the people who own and maintain the fields.

An interesting thing also happened in late August. The National Theatre has a project ”Todo sobre mi madre” on the basis of Pedro Almodovora film and I was invited to tell about trans people to support the view in the production. My role was mostly to tell about myself, but we had very long discussion about identities, representation and the words used. The problem is the identity spectrum of Finnish trans people is not equivalent to Spanish ones. One of the main reasons is we have public and very affordable process to correct the body while in Spain the funding is sadly organized with prostitution in many cases. While the customers mostly prefer male genitals there is social pressure to delay the total physical process. This fact reflects also to identities and it is not always easy to make a distinction between transvestites and trans women.  The actors of the trans roles are cis people and were very pleased to get information about these things. We asked if they have asked trans actors for these roles and they replied they had tried without any success.

Coming from the National Theater, a jugend style building behind me

No the new semester has taken off. While the covid19 situation had got worse we are advised to minimize the contact lessons. In a way I’m happy about it while I can skip the trip to campuses, almost one and half hour twice a day. I still have to go there for some practical studies. It is quite hard to teach 8 hours masked in constant excess of carbon dioxide. But I will bravely stand it, this is my last semester before retiring.

At the campus