tiistai 21. joulukuuta 2021

Retaired… and still busy

 It's been a while since I last wrote a blog here. During the time I’ve had some major changes in my life. The biggest of them has been my retirement.

Sini took me to the spa as a first action as a retired citizen

I’ve heard a saying there are three phases in being retired: Go go, Slow go and No go. Just now I live the first phase for sure. 


I still give some lectures in Metropolia University of Applied Sciences as an emerita senior lecturer. The totally new thing for me was when I started my entrepreneur career. I didn’t know a thing about the details in being an entrepreneur so it took some time to make all the arrangements. Everything didn’t go right, for example I paid estimated VAT beforehand instead of doing it afterwards.

Lecturing at Metropolia, this time also live.

Anyway, now I have a company named Havulintu (a conifer bird, meaning a capercaillie (metso)). 


The main business is education on equality of LGBTIQ+-people in workplaces. I’ve already given a lot of equality training based on my own experiences and what I’ve learned from my analyses on the inquiries I’ve made. Now I had to make material to cover a wider spectrum of aspects: What is discrimination and how does it affect, what is inclusion and why should it be preferred, what are the means for promoting it etc.   

And to be a credible entrepreneur I also had to build up websites. I also joined Linkedin and started to seek for contacts. It seemed to be easy now there are already more than 3500 contacts, many of them showing both interest and support. The need of such training is evident, for example very many companies lack a gender diversity perspective in the equality plan although it should be included by the law. However the number of commissions has been quite moderate. It seems especially the companies that would need the knowledge the most are the least interested in the subject.


Another major task has been a survey analysis on discrimination of gender minorities inwork places. The survey had been carried out in fall 2020 and I analyzed the results during the year 2021. A similar survey has been carried out in 2016 and the Finnish trans organizations wanted to find out whether there has been any improvement in the situation. The answer is yes, the situation is somewhat better. This doesn’t mean the situation is satisfactory: Although in many workplaces being a trans or intersex person is not a big deal any more, there is still very severe discrimination in other workplaces.

The third major task this year has been the history book of the 25 years old DreamwearClub DwC ry organization. To accomplish it I read all the old member magazines and organization documents and made quite a lot interviews - I’ve been a member and active follower only the last twelve years. 

During these years DwC has developed from a minor peer to peer organization to an esteemed national influencer. In fact the development was quite rapid, the position of a national political influencer was taken already in late nineties. Since then DwC has been very active in depathologization of transvestites and in including gender expression as a discrimination criteria in equality legislation.   

There was quite a lot work in finding persons who are in historical pictures: I didn’t want to use pictures of the people who are afraid of being “outed” because of the pictures. To get the layout fancier I used a professional editor to finish it. 

Pictures from the old days. Photos; Anne and Tiga

The fourth major task was coordinating TransHelsinki 2020 and 2021 happenings. Last year we had to make very rapid swifts to a mode to another: Covid situation got worse just in November 2020 and intended Transgender Day Of Remembrance TDOR happening and community seminar had to be changed to virtual mode in very short time. Luckily we had persons who could react fast enough and both events could be carried out. In TransHelsinki 2021 we prepared to the similar situation but this time the covid situation allowed us to organize streamed live events. We also had live evening event which turned out to be very important. People really wanted to meet each other after so a long period of isolation. Year 2020 we had a Habbo Hotel evening event and it was not a big success.

At the Trans Community Seminar

My tasks were combined when I organized a publishing event for the work place survey. The event included a panel discussion on the subject and I managed to get a member of employers, trade union, trans person and the Finnish Equality Ombudsman. The Ombudsman stressed the importance of the survey because his office doesn’t have instruments to get similar information. Al the members of the panel agreed there must be a lot of education made in all levels of work organizations - the activity I’ve already started.  

Panel after publication: Victor Brück /Nordea Bank, Susanna Viljanmaa(Transfeminiinit ry, me, Lotta Savinko/AKAVA, Jukka Maarianvaara/ Equality Ombudsman

Publicity has been one of the features of my last year. I have given some interviews after the 2016 survey and probably because of it my name has been known among the press. The first bigger hit was November 2020 when I was interviewed on MeNaiset, one of the biggest women’s magazine in Finland. The article was also published on a tabloid’s website with millions of readers.  The interview was followed by another by Finnish teacher organization magazine Opettaja on June 2020. In both articles I had an opportunity to tell about my own experiences in the work environment and about the problems and the solutions in public level. After publication of the survey the press releases was published in numerous newspapers and I was interviewed on the Finnish National radio (Yle) news.

Picture on Opettaja-magazine. Photo: Leena Koskela

Publicity also has its funny face... Dreamwear Club wanted to use Helsinki Pride website to advertise its event during the Helsinki Pride 2021 week. To do that includes a minor transaction, but in this case we got an offer to give a face to promote Pride themes. I thought this is not a big deal and agreed.

The project turned out to be in two phases. The first one was a video interview on how I have experienced my LGBTIQ+ history. The second one was a photo session by a famous photographer Meeri Koutaniemi. I was one of the four persons who gave their faces to the campaign. For the first time in my life  I had a personal professional stylist to take care anything I needed during the photo session.

The pink video session

Late June the result was seen in Helsinki region: Pictures of my face was seen along the streets of Helsinki City and the five stairs version was seen to everyone who entered Helsinki by train. The video interview was seen very frequently on Helsinki Pride website and once also on Yle TV broadcasting.

Mannerheimintie in June 2021 

But that was not the all I did with Helsinki Pride organization: I got an annual “Pridechanges the World” -award. The other entity getting the award was the City of Helsinki. The reasons to give me the award were a bit confusing: The merits that were mentioned were partly from the period other Dreamwear Club activists were responsible of them. So the award was for Dreamwear Club as well. The ceremony was also seen on Yle broadcasting. To celebrate the award me and Sini got a hotel night in Helsinki City.

The award ceremony. Photo: Helsinki Pride 

Swimming above the roofs of Helsinki

It seems some have talked about me in Helsinki Pride organization because this was not the end of the story. In September I was asked to give equality education under the Helsinki Pride education organization and I replied why not. So far I’ve trained some big organizations that are also partners of Helsinki Pride. There have been “basic training” and more specific to supervisors and managers. Next year I will continue with this, some even in English.

 

I hope the year 2022 will not be as busy as the year 2021 was. Yes yes, it’s up to me...! To make sure it will happen I’ve made clear I will not make any major surveys, I will end my career as the head of the Dreamwear Club, I will not coordinate TransHelsinki, no history books either... 

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

All About The Theater Fuzz, Lost In Translation

 


The theatrical version of Pedro Almodovar’s film “All About My Mother” performed by the Finnish National Theater has raised a hot debate on its casting.

 

The basic problem is that the tradition of female characters played by male actors has a heavy burden of contempt and ridicule because they present, on the one hand, the ridiculousness of a woman and, on the other, the repeated idea that a man playing a woman is a ridiculous matter in itself. So if a man plays a transgender woman role, this background hurts real transgender women who feel that this would perpetuate their image as men disguised as women and at the same time also ridiculed according to the old tradition. The fact that the character Agrado is quite fast-paced in her twists and turns does not make it any easier. There was also criticism that a transgender woman role should have been played by a trans woman because they otherwise have a limited number of job opportunities.

 

On the other hand, performance choices have been defended in the debate in the name of artistic freedom and the fact that theater has a long tradition of men playing female roles and women playing male roles. Another view has also been raised among actor circles that an actor must be able to present any character regardless of who he or she is.

 

Another key problem that is the starting point for the mess is the definitions of a trans feminine persons in Spain, which do not always go hand in hand with Finnish thinking. In addition to how people define their own identity, the way they are perceived there does not necessarily go hand in hand. The director and the actor still make their own interpretations of this. The Finnish viewer's interpretation of what is seen is another separate level, which varies according to what he or she knows about the matter in general and the performance in particular..

 

In Spain of nineteen nineties trans women, like Finland, were not in a care process supported by society, so they had to pay for it themselves. Funding was quite often done through prostitution. In it, on the other hand, because of the clientele, the market power is an irreparable genitals, and if that financing process does not proceed as expected, it may remain at this stage for a long time. Nor do the needs required in the market attract the use of hormones that would be easy to use per se. Almodovar’s film Agrado is probably a transgender woman who is in just that situation. On the other hand, transvestites and drag queens also offered their services in the same market, to whom the permanent body modification is not necessarily even the goal.

 

The original film was made in the 1990s, when the world was very different than it is today. In its production, the National Theater uses the English version of Samuel Adamson, presented in 2007, in which Agrado is written as a transvestite. The National Theater also depicts the character as a transvestite accordingly. However, some pre-published National Theater brochures have spoken of Agrado as a transgender woman. The statement of the director of the theater, which also talked about a transgender woman, did not clarify the matter at all. In an article in Helsingin Sanomat, Janne Reinikainen, who was momentarily excluded from the role of Agrado, tried to correct the misunderstanding. The matter went in an even more awkward direction here, when Reinikainen did not master the concepts he used in his well-meaning text and caused more resentment. This contradiction between communication and the image of those who saw the film has been the root of the uproar this time.

 

At the heart of all this is a chain of misunderstandings resembling a broken phone. Samuel Adamson seems to have translated the Spanish word travesti directly into the word transvestite. To some extent, however, the word travesti, which is also used as a barking word, has a much broader meaning than the transvestite/crossdresser used in Finland, and in practice it can mean a wide range from transvestites to trans women as the words are understood in Finland. In the text, Agrado’s character is about the same as in Almodovar’s film. In 2007, such confusion of concepts could go unnoticed, but today the value and message problems it produces have become heavily at the center of the debate.

 At the end of the blog is a table where I try to compare Agrado to traditional transvestites and trans women.

 

This situation, on the other hand, was further complicated by the fact that the text rights owner emphasized that the role was written as a transvestite and is therefore also a male role. In the 2007 production, this was also the case. So for the National Theater the room for modifications was small and full of built-in contradiction.

 

I  had an opportunity to tell the production team for gender diversity spectrum with other representatives of Seta organization. At the time, we said that in Spain, the concepts are not the same as ours and how there are people there for whom we have no concept in Finnish language. We also told you that the transgender role played by the man will surely arouse a great halo. We were told that the character in this version is a transvestite, which sounded somewhat strange, but certainly met the criteria of political correctness. We did not see the text itself at that time. We were further told that they had tried to get the transgender person into the role without success. There are a small number of actors with trans backgrounds in Finland, but it is not easy to find +/- 40 years old transgender actors who would master such a demanding and cohesive role.

 

The heated debate we predicted, described above, had already begun well before the premiere. This media circus created terrible pressure to the production group of the National Theater: How to preserve a long-prepared production and, on the other hand, do it politically correctly. The solution was to modify Agrado’s character towards a clear transvestite/crossdresser, for example, by replacing his surgical implants with external breastsforms.

 

In his distress, the working group asked me and a few other trans people to evaluate the whole for a preliminary presentation. When I saw and heard it, I was somewhat shocked: The character had, of course, been externally modified into a transvestite, but many key passages in the text still referred to a manifestation of travesti identity that did not correspond to our crossdressers. Thus, a broken telephone had further distorted the situation.

 

Janne Reinikainen does create an interesting character that opens up new perspectives on the dimensions of masculinity. Reinikainen's Agrado also does not reinforce stereotypes that a man when imitating a woman has somehow an element begging for ridicule. The central adult roles in the work are all somehow amusing and also have some dark sides. Agrado character is amusing, but does it primarily on her own. Instead of being ridiculous, he is portrayed as powerful and transformative - Almodovar’s trans characters have this function more generally. The big problem, however, is that twisting Agrado into a familiar crossdresser essentially eats up the artistic-dramaturgical impact of the work.

 

From the performance as a whole, it can be said that its core message, the praise of communion and friendship, remained a bit sloppy. It could be due to the horrible pressure from the public that affected the actors ’performance. On the other hand, the English implementation of 2007 has also received similar criticism.

 

If we summed up the debate so far, there are a few points:

 

- Most of the criticism comes from the image that its performers have of the film or the first brochures of the National Theater, not of the performance itself.

 

- The demand that a cis man could not act as a transfeminine role is partly well-founded, but somewhat straightforward as a categorical and may neglect the context of implementation.

 

- The confusion of the National Theater was understandable: the director apparently interpreted Agrado’s text in a multidimensional way as a transfeminine character, and the actor understood the transvestite as we usually understand it. However, such confusion should have been understood to be clarified with a help from the experts and ethical and artistic decisions made logically on that basis. If the character had been created to be a transgender, a cis-woman would have been a natural option in the absence of a trans actress. If, on the other hand, the character had been constructed as a transvestite/crossdresser understood in Finland, the text would still have had to be significantly modified, in which case certain key dramatic culminations of it would have had to be removed or replaced by others.

 

- Despite the interludes, the final outcome of the production was ethically sustainable, but dramaturgically very problematic.

 

The text was written a week after the preview I saw, and I don’t know if the presentation has been heavily modified yet from what I saw.

 

Chart:

 

Typical features of transvestite and transwoman in relation to the Agrado character in the film and Adamson's theatre version                        

                    

A typical transvestite/ crossdresser

Agrado

A typical trans woman

Internal body modification with hormones

Very rare

Apparently not

Common

Internal body modification with silicon

Very rare

Apparently yes 

When necessary

Internal body modification surgically

Very rare

Apparently yes

Common

Genital modification surgically

Very rare

Nope

Common

External body modification

Typical

Apparently not

Only if nothing else is available

Masculine virility

Typical

Maybe

Usually not

Regards herself being a woman

Possible but rare

Apparently not

Typical

Wants to be a woman

Typical

Yes

Nope, because she is a woman

Lives as a woman 24/7

Possible  but rare

Yes

Typical whenever possible

                                                                                                                                  

                                                                                                                                                       

tiistai 22. syyskuuta 2020

Teatterikohusta ja rikkinäisestä puhelimesta







Kansallisteatterin esittämästä teatterisovituksesta Pedro Almodovarin elokuvasta ”Kaikki äidistäni” on noussut kohu, joka liittyy sen roolitukseen.

Perusongelma on, että miehen esittämien naishahmojen perinteellä on raskas vähättelyn ja pilkan painolasti, koska niillä on esitetty toisaalta naisen naurettavuutta ja toisaalta toistettu ajatusta, että mies esittämässä naista on sinänsä naurunalainen asia. Jos mies siis esittää transsukupuolista naista, tämä tausta satuttaa oikeita transnaisia, jotka kokevat, että tämä ylläpitäisi heistä kuvaa miehinä naisiksi naamioituina ja samalla myös vanhan tradition mukaisesti naurunalaisiksi. Asiaa ei helpota se, että roolihahmo Agrado on aika vauhdikas käänteissään. Kritiikissä oli mukana myös se, että osaan olisi pitänyt kiinnittää transnainen, koska heillä on muutenkin rajallinen määrä työtilaisuuksia. 

Toisaalta esityksen valintoja on puolustettu keskustelussa taiteen vapauden nimissä ja sillä, että teatterissa on pitkä traditio sille, että miehet esittävät naisia ja naiset miehiä. Näyttelijäpiireistä on nostettu esiin näkemys, että näyttelijän on osattava esittää mitä tahansa hahmoa riippumatta siitä, mitä hän itse on.

Toinen keskeinen ja sotkun alkusysäyksenä oleva ongelma on transihmisten määritelmät Espanjassa, jotka eivät mene aina yksiin suomalaisen ajattelutavan kanssa. Sen lisäksi, miten ihmiset itse identiteettinsä määrittävät, myös se, miten heidät siellä hahmotetaan, ei mene sen kanssa välttämättä yksiin  Miten heitä kuvataan ja sen perusteella hankilöhahmo rakennetaan, siitä on tässä tapauksessa Almodovarin ja kahden kääntäjän tulkinnat. Oman tulkintansa tästä tekevät vielä ohjaaja ja näyttelijä. Suomalaisen katsojan tulkinta näkemästään on vielä yksi erillinen taso, joka vaihtelee sen mukaan, mitä hän tietää asiasta yleensä ja esityksestä erityisesti.

Espanjan transnaiset eivät ole Suomen tapaan yhteiskunnan turvaamassa hoitoprosessissa, vaan he joutuvat sen kustantamaan itse. Rahoitus tapahtuu aika usein prostituution kautta. Siinä taas asiakaskunnan takia markkinavaltti on korjaamaton alapää, ja jos se rahoitusprosessi ei etene odotetusti, se voi jäädä pitkäksi aikaa tähän vaiheeseen. Myöskään markkinoilla vaadittavat avut eivät houkuttele hormonien käyttöön, joita sinänsä olisi helposti käytössä. Almodovarin elokuvan Agrado lienee transnainen, joka on juuri tuossa tilanteessa. Toisaalta samoilla markkinoilla palveluitaan tarjoavat myös transvestiitit ja drag queenit, joilla kehon lääketieteen avulla tapahtuva korjaus ei ole välttämättä ole edes tavoitteena.

Alkuperäinen elokuva on tehty 1990-luvulla, jolloin maailma oli kovin erilainen kuin nykyään. Kansallisteatteri käyttää produktiossaan Samuel Adamsonin laatimaa, vuonna 2007 esitettyä englanninkielistä versiota, jossa Agrado on kirjoitettu transvestiitiksi. Kansallisteatteri kuvaa myös tämän mukaisesti hahmoa transvestiitiksi. Kuitenkin joissakin ennakkoon julkaistuissa Kansallisteatterin esiteteksteissä on puhuttu Agradosta transnaisena. Asiaa ei yhtään selventänyt teatterinjohtajan lausunto, jossa myös puhuttiin transnaisesta. Helsingin Sanomien artikkelissa Agradon roolista hetkeksi syrjäytetty Janne Reinikainen kyllä yritti oikeaa tilaa kuvata. Asia meni tässä kohden vielä hankalampaan suuntaan, kun Reinikainen ei hyvää tarkoittavassa tekstissään hallinnut käyttämiään käsitteitä ja aiheutti lisää mielipahaa. Tähän viestinnän ristiriitaan ja elokuvan nähneiden mielikuvaan perustuu tällä kertaa produktiosta noussut kohu.

Tässä kaikessa on taustalla vaikeuttaa rikkinäistä puhelinta muistuttava väärinymmärrysten ketju. Samuel Adamson näyttää kääntäneen Espanjan travesti-sanan suoraan transvestite-muotoon. Jossain määrin haukkumasananakin käytetty travesti-sana on kuitenkin paljon laajempi merkitykseltään kuin Suomessa käytetty transvestiitti, ja sillä voidaan tarkoittaa käytännössä laajaa kirjoa meikäläisittän ajatellusta transvestiitista meikäläisittäin ajateltuun transnaiseen. Tekstissä Agradon hahmo on likimain sama kuin Almodovarin elokuvassa. Vuonna 2007 tällainen summittaisuus saattoi mennä aiheuttamatta sen kummempaa kohua, mutta nykyään sen tuottamat arvo- ja viestiongelmat ovat tulleet voimakkaasti keskustelun keskiöön. Blogin lopussa on taulukko, jossa yritän vertailla Agradoa perinteisiin transvestiitteihin ja transnaisiin.

Tätä kuviota taas monimutkaisti vielä se, että tekstin oikeuksien omistaja painotti, että rooli on kirjoitettu transvestiitiksi ja se on sen takia myös miesrooli. Vuonna 2007 tehdyssä produktiossa tämä oli myös asianlaita. Kansallisteatterin liikkumavara oli näin vähäinen ja täynnä sisään rakennettua ristiriitaa.

Olin itse tilaisuudessa kertoa tuotantotiimille sukupuolen moninaisuuden kirjosta Setan muiden toimijoiden kanssa. Tuolloin kerroimme, että Espanjassa käsitteet eivät ole yhteneväisiä omiemme kanssa ja siitä, miten siellä on ihmisiä, joille meillä ei ole käsitettä. Kerroimme myös siitä, että miehen esittämä transnainen tulee varmasti herättämään suuren haloon. Meille kerrottiin, että hahmo on tässä versiossa transvestiitti, mikä kuulosti jossain määrin oudolta, mutta toki täytti poliittisen korrektiuden kriteerit. Itse tekstiä emme tuolloin saaneet nähtäväksemme. Edelleen meille kerrottiin, että he olivat yrittäneet saada rooliin transnaista siinä onnistumatta. Suomessa on kyllä pieni määrä transtaustaisia näyttelijöitä, mutta +/-40 v transnaisnäyttelijöitä, jotka hallitsisivat näin vaativan ja esitystä koossa pitävän roolin, ei ole helppoa löytää.

Ennustamamme, yllä kuvattu kiivas keskustelu oli alkanut jo hyvän aikaa ennen ensi-iltaa. Tämä hulabaloo sai Kansallisteatterin työryhmän kauhean paineen alle: Miten säilyttää pitkään valmisteltu produktio ja toisaalta tehdä se poliittisesti korrektisti. Ratkaisu oli muokata Agradosta selkeästi transvestiitti esimerkiksi niin, että hänen kirurgiset implanttinsa vaihdettiin ulkoisiin irtorintoihin.

Hädissään työryhmä pyysi minua ja muutamaa muuta transihmistä arvioimaan kokonaisuutta ennakkoesitykseen. Kun sen näin ja kuulin, olin jossain määrin järkyttynyt: Hahmoa oli toki ulkoisesti muokattu transvestiitiksi, mutta tekstin monet keskeiset kohdat viittasivat edelleen travesti-identiteetin sellaiseen ilmentymään, joka ei vastaa meikäläistä transvestiittia. Näin rikkinäinen puhelin oli vääristänyt tilannetta edelleen.

Janne Reinikainen tekee kyllä mielenkiintoisen tutkielman, joka avaa uusia näkökulmia maskuliinisuuden ulottuvuuksiin. Reinikaisen Agrado ei myöskään vahvista stereotypioita siitä, että mies naista esittäessään olisi jotenkin naurettavuutta kerjäävä elementti. Teoksen keskeiset aikuisroolit ovat kaikki jotenkin huvittavia ja osin myös raadollisia. Agrado on huvittava etupäässä omaehtoisesti. Naurettavuuden sijasta hänet päinvastoin esitetään voimakkaana ja muutosta synnyttävänä - Almodovarin transhahmoilla on juuri tämä funktio yleisemminkin. Suuri ongelma kuitenkin on, että Agradon vääntäminen meille tutuksi transvestiitiksi syö olennaisesti teoksen taiteellis-dramaturgista iskukykyä.

Esityksen kokonaisuudesta voi todeta, että sen ydinsanoma, yhteisyyden ja ystävyyden ylistys, jäi hieman haileaksi. Siihen saattoi olla kyllä syynä se julkisuuden kaamea paine, mikä vaikutti näyttelijöiden suoritukseen. Toisaalta myös englantilainen toteutus vuodelta 2007 on saanut samansuuntaista kritiikkiä. 

Jos vetäisi yhteen tähänastisen keskustelun, siitä nousee muutamia näkökohtia:

-         Suurin määrä kritiikistä nousee siitä mielikuvasta, joka sen esittäjillä on elokuvasta tai Kansallisteatterin ensimmäisistä esitteistä, ei siis itse esityksestä.

-         Vaatimus siitä, että cis-mies ei voisi näytellä transfeminiiniä hahmoa, on osin hyvin perusteltu, mutta kategorisena ja toteutustapaa tuntematta jossain määrin yksioikoinen.  

-         Kansallisteatterin sekaannus asiasta oli ymmärrettävä: Ohjaaja tulkitsi Agradon ilmeisesti tekstin moniulotteisesti transnaisena, ja näyttelijä käsitti transvestiitin niin, kuin se meillä tavallisesti ymmärretään. Tällainen sekaannus olisi kuitenkin pitänyt ymmärtää selvityttää asiantuntijoilla ja tehdä eettiset ja taiteelliset ratkaisut loogisesti sen perusteella. Jos hahmo olisi luotu transnaiseksi, cis-nainen olisi ollut luonteva vaihtoehto transnäyttelijän puutteessa. Jos taas hahmo olisi rakennettu meikäläisittäin ymmärretyksi transvestiitiksi, tekstiä olisi pitänyt muokata vielä merkittävästi, jolloin sen tietyt keskeiset dramaattisen huipennokset olisi joutunut poistamaan tai korvaamaan toisilla.

Teatterin viestintää voidaan kutsua varomattomaksi, asiantuntemattomaksi ja asioihin heikosti paneutuneeksi, Tästä huolimatta sen saamassa rankassa kritiikissä on jäänyt vaille huomiota se, että tarkoitus on koko ajan ollut tehdä transihmisiä kunnioittava ja samalla taiteellisesti kestävä produktio, taito ja ymmärrys vain ovat olleet siihen riittämätömiä.

-         Produktion lopputulos oli välisekoiluista huolimatta eettisesti kestävä, mutta  dramaturgisesti hyvin ongelmallinen.

Teksti on kirjoitettu viikko näkemäni ennakkonäytöksen jälkeen, enkä tiedä, onko esitystä kovastikin vielä muokattu näkemästäni.



Kaavio:

Transvestiitin ja transnaisen tyypillisiä piirteitä suhteessa elokuvan ja Adamsonin teatteriversion Agrado-hahmoon
Tyypillinen transvestiiti
Agrado
Tyypillinen transnainen
Kehon sisäinen muokkaus hormoneilla
Hyvin  harvinainen
Ilmeisesti ei
Yleistä
Kehon sisäinen muokkaus silikonilla
Hyvin  harvinainen
Kyllä
Tarpeen tullen
Kehon muotojen muokkaus kirurgisesti
Hyvin  harvinainen
Ilmeisesti kyllä
Yleistä
Genitaalien muokkaus kirurgisesti
Hyvin  harvinainen
Ei
Yleistä
Kehon muokkaus ulkoisesti
Tyypillistä
Ilmeisesti ei
Vai, jos muuta ei ole tarjolla
Viriili maskuliinisesti
Tyypillistä
Ilmeisesti
Yleensä ei
Kokee olevansa nainen
Mahdollinen, mutta harvinainen
Ilmeisesti ei
Tyypillinen
Haluaa olla nainen
Yleistä
Kyllä
Ei, koska kokee olevansa nainen
Elää 24/7 naisena
Mahdollista, mutta harvinaista
Kyllä
Tyypillistä, jos vain mahdollista
Maskuliini ilmaisu
Yleistä
Ajoittain
Harvinaista